Myy Viestintä ja markkinointitoimisto listasi blogissaan vuoden 2016 vahvimmat sisältömarkkinoinnin trendit. Ensimmäisenä kohtana oli yrityksen oma blogi.

Oman blogin merkitys vahvistuu edellisvuosista.
Yritysten ja yhteisöjen omien blogien määrä tulee kasvamaan, ja syy on yksinkertainen: HubSpot ennusti jo vuodelle 2015, että aktiivista blogia ylläpitävät saavat 67 % enemmän liidejä kuin ne, joilta blogi uupuu.” – Tuukka Liukkonen, Myy Viestintä- ja markkinointitoimisto 22.4.2016.   

Sinun yrityksesi blogi

Onko sinun yritykselläsi blogi? Jos ei, niin miksi? Ehkäpä siksi, että laadukkaan sisällön säännöllinen tuottaminen blogiin on täysipäiväistä työtä. Huippujuttujen kirjoittamisen lisäksi sisältöjä pitäisi markkinoida aktiivisesti omissa somekanavissa.

Perusteita blogin pitämiselle kuitenkin riittää. Kiinnostava ja säännöllisesti päivittyvä blogi lisää nykyisten ja uusien asiakkaiden mielenkiintoa yrityksesi palveluita kohtaan. Blogin avulla ohjaat myös kävijöitä nettisivuillesi ja brändäydyt asiantuntijaksi.

Jos yritykselläsi on blogi, ehditkö tuottaa sinne laadukasta sisältöä riittävästi? Vai varastatko ajan yöunistasi, perheeltäsi tai omasta liikuntahetkestäsi?

Ulkoistat todennäköisesti yrityksen siivouksen ja kirjanpidon. Myös sisältömarkkinoinnin ulkoistaminen on järkevää, jos siihen ei riitä aika, tai se ei kuulu omiin vahvuuksiin. Huippublogit-konsepti auttaa sinua blogin aktiivisessa ylläpidossa ja markkinoinnissa – aivan kuten siivousfirma pitää huolta siisteydestä ja tilitoimisto kirjanpidosta.

Kenelle kirjoittamisen uskaltaa ulkoistaa?

Huippublogit sai alkunsa, kun ymmärsin valmentajana, että meidän asiakastyötä tekevien aika ei riitä laadukkaan blogin säännölliseen kirjoittamiseen ja sen markkinointiin. Tai riittää kyllä, jos tekee valintoja. Vedän kalenterista yli asiakasaikoja, menen myöhemmin nukkumaan, skippaan iltalenkin, perun lounaan ystävän kanssa tai yritän kirjoittaa kaksivuotiaan kurotellessa innokkaana näppäimistöä.

Kirjoittamisesta innostuvan hyvinvointitieteilijän ja alan tietokirjailijan lamppu syttyi. Blogitekstien kirjoittamisen voi ulkoistaa! Syntyi yritys nimeltään Awesome Digi ja Huippublogit-konsepti. Huippublogeja kirjoittavat hyvinvointialan akateemisesti koulutetut osaajat. Liikunta-, ravinto- ja palautumisaiheiset tekstit perustuvat tutkittuun tietoon, mutta ovat popularisoitu kiinnostaviksi ja helppolukuisiksi. Tohtoritason tietoa niin, että anoppimmekin pysyvät kärryillä!

Huippublogit on aivan uusi konsepti Suomessa

Huippublogit on upouusi konsepti, joka tuottaa asiantuntijasisältöjä yrityksesi blogiin. Käytössäsi on 30 kiinnostavaa juttua treenistä, ravinnosta ja levosta. Jotta sisältömarkkinoinnin polku olisi mahdollisimman pitkä, jokainen blogiteksti sisältää kuvallisia kiinnostuksen herättäjiä. Kutsumme näitä teasereiksi. Jokainen teksti sisältää yhdeksän Facebookiin/Twitteriin optimoitua teaseria ja saman määrän Instagramiin täydellisesti sopivia blogihoukuttelijoita.

Parhaan hyödyn saat, kun kirjoittelet silloin tällöin yrityksesi blogiin omia persoonallisia juttuja. Sen lisäksi julkaiset Awesome Digin asiantuntijasisältöjä. Säästät aikaa sekä rahaa – ja toteutat samalla huipputason sisältömarkkinointia.

Voit julkaista 30 asiantuntijatekstiä blogissasi vaikkapa vuoden kuluessa. Samalla saat järkevää sisältöä Facebookiin ja Instagramiin peräti 270 kappaletta per kanava. Aika siistiä! Järkevää ja näyttävää julkaistavaa valmiiksi taitettuna. Mikä parasta, jokainen Facessa ja Instassa jaettu teaseri ohjaa potentiaalisia asiakkaita yrityksesi nettisivuille katsomaan mitä teette, ja miten voisitte auttaa heitä.

Mitä se maksaa?

Huippublogit-konsepti on rakennettu siten, että hinta on yrityksellesi järkevä. Ostat ehkä sisältöjä ulkopuolelta kalliilla yksinoikeudella. Meidän ratkaisumme on kustannustehokkaampi. Jakamalla sisällöt useamman yrityksen käyttöön, pystymme tarjoamaan palvelun paljon edullisemmin. Asiakkaallesi tekstit ovat kuitenkin aivan yhtä arvokkaita.

Huippublogit-palvelu on kertaveloitteinen (199 euroa + alv). Tilaat ja maksat kerran. Tekstit ja teaserit ovat käytössäsi ikuisesti.

Polkua raivaamassa

Olemme ensimmäisiä Suomessa; polun raivaajia uudella liiketoimintamallillamme. Haluamme olla parhaita myös siinä vaiheessa, kun markkinoilla on kilpailijoita. Siksi sinun palautteesi ja mielipiteesi on meille elintärkeä. Kun sinä menestyt, mekin menestymme.

Aloitetaanko yhteistyö?

Terveisin

Mari Stenman

Liikuntafysiologi (LitM), Fysioterapeutti

mari@awesomedigi.fi

040 162 2326